perjantai 6. huhtikuuta 2012

Bollywood-tanssia Kampin kauppakeskuksessa!

BOLLYWOOD-TANSSI – VÄRILOISTOA JA VAHVOJA TUNTEITA

Bolly Beat Dancers

Bollywood-tanssin iloinen energisyys lumoaa. Upean värikkäät asut ja vauhdikas tunnelma tarjoavat silmäiloa ja välittävät vahvasti katsojille tanssijoiden tunnelatauksen. Tuntuu, että tanssin pyörteisiin voi tempautua mukaan minä hetkenä tahansa.


Bollywood-tanssi rantautui Suomeen itämaisen tanssin jalanjäljissä ja on kasvattanut suosiotaan tasaisesti viime vuosina. Elokuva Slummien miljonääri toi tanssin lopullisesti suuren yleisön tietoisuuteen, ja viime aikoina Bollywood-ilmiö on näkynyt Suomessa niin hampurilaisketjun nimikkohampurilaisessa kuin Finnairin lentoemäntien flash mob -esityksessäkin. Nimensä tanssi on saanut Bollywood-elokuvien tanssikohtauksista, mutta mistä Bollywood-tanssissa oikein on kyse?

Haastattelimme Bollywood-tanssin suomalaista pioneeria, Sari Breiliniä (Bolly Beat Dance School), joka valottaa hieman tanssin taustaa ja olemusta. Sari painottaa, että tanssissa on aina vahva tunnelataus, usein romanttinen tai kujeileva sellainen. Kuten useimmat länsimaisetkin laulut ja tanssit, Bollywoodkin kertoo lähes aina riipaisevan tai ihanan romanttisen rakkaustarinan. Tanssissa yhdistyvät niin klassiset intialaiset tanssit kuin vaikkapa kansantanssitkin – ja nähdäänpä siinä nykyään paljon myös vaikutteita länsimaisista populäärikulttuurin ilmiöistä aina hiphoppia myöten, kertoo Sari.

Bollywood sopii tanssina kaikille, sillä esimerkiksi bhangra-tanssin laajat ja voimakkaat liikkeet viehättävät myös miehiä. Tanssiin on helppo hurmautua, vaikkei aiempaa tanssikokemusta olisikaan. Tanssijoiden asut ovat esityksissä yhtä väriloistoa, mutta harjoituksissa ihan tavallinen jumppa-asu riittää!

Bollywood-tanssissa katsojan lumoaa herkät ja ilmaisultaan rikkaat käsiliikkeet. Niillä voidaan ilmaista lähes mitä tahansa tunnetilaa, jumalhahmoa, arkisia askareita tai kauneutta ylipäätään. Se on parhaimmillaan tarinankerrontaa käsillä, eräänlaista symbolista viittomakieltä, tunnelmoi Sari.

Kampin Kevätkauden avajaistapahtumassa nähdään iloisen räiskyvä Bollywood-tanssiesitys pe 13.4. klo 17.30 la 14.4 klo 12.45 ja 15.15. Jos seikkailumieltä riittää, tanssiin voivat liittyä kaikki mukaan!

Teksti Juuso Kalliala/Mind tattoon Kuvat Tanja Haverinen

Vaikka jutussa ei käykään ilmi, olen mukana tapahtumassa puhumassa Bollywood-tanssista! Nähdään siis siellä! :)

Linkki artikkeliin löytyy täältä.

Ei kommentteja: