lauantai 29. syyskuuta 2012

Veena Malik Suomessa!

Uskonoppineet raivostuttanut elokuvatähti tuli Helsinkiin maalattavaksi

Pakistanilainen elokuvatähti Veena Malik sai uskonoppineet raivoihinsa ja elää nyt maanpaossa. Taideprojekti toi hänet Helsinkiin.

8.9.2012 | Maria Manner | Kuva: Petri Krook 
Näyttelijä Veena Malikin mielestä jokaisen naisen tulisi tunnistaa omat oikeutensa. "Ei ole hyvä idea sanoa, että okei, pakistanilaisnaiset, odottakaa siellä hiljaa, Veena Malik tekee asiat puolestanne."

Pakistanilainen näyttelijä Veena Malik heittäytyy oma-aloitteisesti selälleen helsinkiläisen hotellibaarin sohvalle ja heilauttaa säärensä ilmaan. Hänellä on vaaleanpunaiset huiman korkeat piikkikorot, niukka minihame ja tumma, kaunis tukka. Hän flirttailee kameralle siekailematta.

Ei ole vaikea uskoa, että Malik on saanut kotimaansa konservatiiviset piirit ja uskonoppineet raivoihinsa. Hän on Pakistanin luultavasti tunnetuin Bollywood-näyttelijätär, tv-tähti ja malli, joka tunnetaan lempinimellä "Controversy Queen", Kiistakuningatar.

Viime vuonna Malik antoi mufti Abdul Qawin kuulla kunniansa tv-väittelyssä. Mufti syytti Malikia islamin loukkaamisesta, koska tämä oli kenties kuherrellut intialaisen kollegansa kanssa Bigg Boss -nimisessä tosi-tv-showssa.

Tv-ohjelman jälkeen Malik päätyi maanpakoon. Pian lähetyksen  jälkeen  hän joutui pahaan auto-onnettomuuteen ajaessaan moottoritiellä.

"Yhtäkkiä kuin tyhjästä ilmestyi öljyrekka, joka yritti osua autooni. Se oli, tietysti, yritys murhata minut. Jätin kotimaani vähin äänin seuraavana päivänä", Malik sanoo.

"Voin mennä takaisin, mutta turvallisuuteni on vaarassa. En tahdo kuolla."

Malik ei yrittänyt ottaa selvää, kuka teon taustalla oli. Viimeksi kuluneet puolitoista vuotta hän on elänyt pääasiassa Mumbain, Dubain ja Britannian välillä. Uhkan vuoksi hänelle on Suomessakin järjestetty turvamies.

Pakistanissa ja Intiassa Malik on ollut toistuvasti otsikoissa kohujen vuoksi. Hän on haastanut intialaisen FHM-lehden oikeuteen lehden julkaistua alastonkuvan hänestä. Malikin mukaan kuva oli käsitelty.

Haastatteluissa Malik on puhunut paljon pakistanilaisen yhteiskunnan kaksoisstandardeista. "Valitettavasti maassani nainen joutuu kantamaan kulttuurinormit. Mies on vapaa tekemään mitä haluaa. Jos mies olisi mennyt Bigg Boss -show'hun, häntä olisi pidetty sankarina."

Malik on hurmaava, eloisa ja hymyilee paljon.

"Olen flirttaillut poikien kanssa, entä sitten? Olen nuori tyttö, ja siellä oli mies, josta pidin. Niin minä kohtelen miestä, josta pidän."

Malikia on yritetty nimetä liberaalien muslimien äänitorveksi ja feministiksi, mutta hän ei innostu määrittelyistä.

"Ennen kaikkea olen taiteilija", hän sanoo.

"Mielestäni kaikkien naisten pitää uskoa itseensä. Mutta minä olen puolustanut vain itseäni. Uskon, että jokaisen naisen tulisi puolustaa itseään eikä odottaa, että joku muu nainen tekee sen hänen puolestaan."

Näyttelijä on muslimi, mutta ei pidä itseään erityisen uskonnollisena.

"Uskon Jumalaan, mutta kaikki muu on Jumalani ja minun välistä. Minulla oikeus rakastaa ketä haluan ja pukeutua niin kuin haluan. Synnyin Pakistaniin, se ei ollut oma valintani."

Malikin oma valinta ei ollut sekään, että kolmivuotiaana hän joutui eroon vanhemmistaan. Äiti oli naitettu 14-vuotiaana, ja kolmantena syntynyt Veena annettiin isoäidin hoitoon. "Lapsuuteni oli emotionaalisesti hirvittävä, olin mitä herkin lapsi. Kaipasin äitiä."

Tyttären tv-työt olivat perheelle ensin shokki. Nykyisin Malik pitää yhteyttä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa puhelimitse.

Suomeen Malik tuli kuvataiteilija Vesa Kivisen kutsusta. Tämä näki Malikin mufti-videon ja ehdotti yhteistyötä. Projektiin kuuluu, että Kivinen valokuvaa Malikia vartalomaalattuna.

"Kun kuulin ideasta, ajattelin, että voi luoja, tämä on todella uusi kokemus. Yleensä näyttelen jotain hahmoa, mutta  tässä  olen  vain  minä."

Taideteoksissa hän on ilman vaatteita – millaisia reaktioita hän mahtaa odottaa kotimaassa? "Onhan minulla maalia päällä. En ajatellut muiden ihmisten reaktioita."

Sitä paitsi Pakistankin on alkanut  muuttua, Malik uskoo. Hiljattain uskonoppinut langetti kuudelle naiselle fatwan näiden tanssittua häissä. Uskonoppinut pidätettiin.

"Maani on vähitellen muuttumassa. Ehkä yksi syy on, että Veena Malik piti puolensa ja sanoi asioita, joita kukaan ei aiemmin uskaltanut."

Artikkeli poimittu HS:n nettisivuilta.

Ei kommentteja: