sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Bolly Beat Dancers esiintyy uudenvuoden juhlassa 31.12.2012 Senaatintorilla

(English version below the Finnish.)
Tarkoituksenani oli pitää blogitustaukoa tammikuulle, mutta kuullessani uutisen uudenvuoden juhlasta Senaatintorilla, pakkohan siitä on kertoa myös teille rakkaat lukijat!

Tänä vuonna Bollywood-tanssi on saanut merkittävän paljon huomiota Suomessa eri televisio-ohjelmien kautta. On upeaa huomata kuinka tämä ihana tanssi on villinnyt suomalaiset osallistumaan tanssikursseille ja tilaamaan Bollywood-tanssiryhmiä tapahtumiinsa! Suomessahan on lukuisia aktiivisia ja ammattitaitoisia Bollywood-tanssiryhmiä. Vinkkinä, tammikuussa tulevan Intia Spektaakkeli -shown tarkoituksena onkin kerätä samalle lavalle tanssijat ja ryhmät näyttämään taitonsa teille, mutta tästä enemmän myöhemmin.. ;)

Maanantaina 31.12.2012 Uudenvuoden juhlassa Senaatintorilla esiintyy Bolly Beat Dancers, joka on yksi Suomen vanhimmista Bollywood-tanssiryhmistä. Tämä Sari Breilinin luotsaama kansainvälinen tanssiryhmä tulee tanssittamaan yleisöä niin Bollywoodin kuin Kollywoodin (tamilinkielisen elokuvamusiikin) tahtiin. BBD tanssijoita yhdistää rakkaus Intiaan ja intialaisiin tansseihin. Tunnusomaista BBD:lle onkin autenttisuus, mikä välittyy niin koreografioista kuin esiintymisasuistakin. Bolly Beat Dancers tunnetaan mm. Suomen ensimmäisestä Bollywood Flash Mobista, mikä järjestettiin tammikuussa 2012 kauppakeskus Kampissa. Tempauksesta löytyy useita videoita youtubesta. Ryhmä oli myös toteuttamassa Suomen ensimmäistä Bollywood-tanssiteatterinäytelmää Ek Kahani - Love Storya, jota esitettiin Kulttuurikeskus Caisassa kahdesti, toukokuussa ja syyskuussa vuonna 2012.

Bolly Beat Dancers esiintyy noin 22:15 - 22:35. Kannattaa tulla ajoissa paikalle. Luvassa on mahtava show, jota ei kannata missata!

Lisää voitte lukea täältä.

Tanssiryhmän viralliset nettisivut: www.bollybeat.fi. Ryhmän löydät myös Facebookista.




I was planning to take some time off from blogging, but after hearing the news about the New Year's Eve party at Senate Square, I just have to write it about here!

This year have been remarkable. Bollywood dance has gain a lot of attention in Finland thanks to different tv-shows. It's been delightful to notice how Finnish people have embraised the dance by joining dance courses and asking Bollywood dance groups to perform in different events! There's quite many active and talented Bollywood dance groups in Finland. FYI, on January there's going to be show called Spectacular India, where multiple dancers and groups are going to perform different styles of Indian dances. I will inform more about it later.. ;)

One of the Finland's oldest Bollywood dance groups Bolly Beat Dancers is performing on Monday 31.12.2012 in New Year's Eve party at Senate Square. This international dance group lead by Sari Breilin is going to perform both Bollywood and Kollywood (Tamil language film industry) dances. The love for India and Indian dances binds the dancers of BBD and the authenticity of choreographies and costumes is characteristic for the group. Bolly Beat Dancers is known for the Finland's first Bollywood Flash Mob in shopping center Kamppi in January 2012. You can find a lots of videos of the happening from youtube. The group is also the main organizator of the Finland's first Bollywood dance theater play Ek Kahani - Love Story, which was performed twice in Cultural Center Caisa in May and September 2012.

Bolly Beat Dancers is performing around 22:15 - 22:35.  Be sure to arrive early as there's going be a spectacular show, which you don't want to miss!

More information here.

Official website of the BBD: www.bollybeat.fi. BBD is also in Facebook.

Ei kommentteja: