perjantai 26. huhtikuuta 2013

HS: Uusi Bollywood ei laula eikä tanssi

Helsingin Sanomat kirjoitti Season Film Festivalin yhteydessä mielenkiintoisen artikkelin festivaalilla esitettävästä Kahaani -elokuvasta sekä uudesta modernista hindi-elokuvasta, jota nykyään Mumbaissa tehdään.


Intian nuori keskiluokka haluaa todempia elokuvia. Helsingissä nähtävä Kahaani on moderni jännäri.

Kolkatan eli entisen Kalkutan kaduilla kuvattu Kahaani on nykyelokuvaa Bollywoodista. Jännäri on esillä ensi viikolla Helsingissä. Pääosassa on Bollywood-tähti Vidya Balan (kesk.).

Veli-Pekka Lehtonen
HELSINGIN SANOMAT
Ensimmäisessä kuvassa ollaan salaisessa laboratoriossa. Outo mies pitää maskia. Koe-eläiminä ovat hiiret. Myrkkypullo hajoaa.
Jännitys tihenee seuraavassa kohtauksessa: nyt matkustetaan metrossa Intian Kolkatassa. Juna pysähtyy, seuraa terroriteko. Myrkkyiskussa kuolee sata.

Leikkaus, ja tarina siirtyy kaksi vuotta eteenpäin. Kolkatan kentälle saapuu nainen, raskaana. Hän ajaa taksilla poliisiasemalle ja ilmoittaa puolisonsa kadonneeksi.

Näin alkaa Kahaani, yksi vetävimmistä viime vuonna valmistuneista jännityselokuvista.

Yllättäen Kahaani on tehty Intiassa. Ohjaaja on Sujoy Ghosh.

Intialaisen elokuvan murros on elokuva-alaa seuraaville ollut selvää jo vuosia. Perinteisen Bollywood-viihteen rinnalla Intiassa valmistuu runsaasti Kahaanin tapaisia, modernilla länsimaisella otteella tehtyjä elokuvia.

Intialainen elokuvatuottaja Ronnie Screwvala osaa kertoa, mistä muutos lähtee.

"Yleisöstä", hän vastaa HS:n haastattelussa.

"Meillä tekijöillä voi olla toinen toistaan hienompia ideoita, mutta mitä hyötyä niistä on, jos yleisö ei niistä pidä."

Intian nuori, kasvava keskiluokka haluaa elokuvilta uutta.

"He haluavat erilaista, todempaa. Elokuvaa, joka heijastelee heidän arkeaan ja viihdyttää."

Screwvala tietää, mistä puhuu.

Hän on keskiluokan viihdyttämisellä rikastunut pohatta, yksi Intian mediabisneksen mahtipelureista. Amerikkalaislehdet Time ja Esquire ovat nostaneet hänet maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listoille. Ehkä siksi, että juuri Screwvala on avannut amerikkalaisille ovea Intian suljettuun mediabisnekseen.

Uransa Screwvala aloitti kotikaupungissaan Bombayssa 1980-luvulla perustamalla kaapelikanavan. Seuraava askel oli tuottaa tv-ohjelmia ja mainoksia.

Viime vuonna Screwvalan UTV-mediayhtiö siirtyi kansainväliselle mediajätille Disneylle kaupassa, jonka arvoa on pidetty miljardin dollarin arvoisena. Ympyrä oli sulkeutunut: Screwvalasta, joka aloitti levittämällä luvatta Mikki Hiiren piirrettyjä, oli tullut Disneyn Intian-johtaja.

Osa kauppiassuvun pojan rikkauksista on peräisin urasta hammasharjatehtailijana.

Haastattelun Screwvala antaa hampaat kirkkaina berliiniläisen pilvenpiirtäjän kattohuoneiston ravintolassa turvamiesten ja pr-väen ympäröimänä.

Screwvala muistuttaa, että perinteinen Bollywood on yhä suuressa suosiossa. "Muutos on hidasta ja vakaata", hän sanoo.

Uusi Bollywood kelpaa myös maailmalle etenkin Yhdysvaltoihin ja Britanniaan.

Screwvalan elokuvista uutta tyyliä edustaa Abhishek Kapoorin draamajännäri Kai po che!.

Se on vähän kuin Kahaani.

Poissa ovat molemmista Bollywood-kliseet: laulut, tanssit ja suuri melodraama. Tilalla on nopeita leikkauksia ja siis lyhyempiä elokuvia. Poliittisia kertomuksia kerrotaan urbaaneissa kehyksissä. Kai po chessä nuoret intoilevat yrittäjyydestä ja kriketistä. Taustalla on etnisiä mellakoita ja luonnonmullistuksia.

Intia on maailman suurin elokuvamaa. Maan eri osissa on omat unelmatehtaansa, jotka tekevät vuodessa reilusti yli tuhat elokuvaa. Yli miljardille intialaiselle kannattaa tehdä kotimaista: vain joka kymmenes lippu myydään Hollywood-elokuvaan.

"Ulkomainen elokuva ei ole Intiassa vaikeuksissa vaan se on ulkopuolella. Siitäkin huolimatta, että kilpailua rajoittavia lakeja ei ole", Screwvala sanoo.

Intiassa leffassakäynti on perhehupia. Fyysistä rakkautta ei nähdä läntiseen tapaan myöskään uuden polven elokuvissa.

"Voi olla epämukavaa, jos joku perheenjäsenistä ei viihdy. Seksi ei ole tabu, mutta meidän elokuvissa ei suudella kuten teillä", Screwvala sanoo.

Elokuvakulttuureissa on muitakin eroja. Intialainen yleisö ei juuri piittaa Madagascar-tyyppisistä animaatioista. Hittianimaatioita kyllä tehdään Intiassa alihankintana. Animaatio on Intiassa lasten juttu, Screwvala sanoo.

"Se on sama juttu kuin luottokorteissa: 90 prosenttia niistä tehdään Intiassa, mutta niiden käyttäjiä on meillä vähiten."

Palataan vielä Kahaaniin, joka tarkoittaa suomeksi tarinaa. Elokuva esitetään Helsingissä erikoisnäytöksissä ensi viikolla.

Kahaania on väitetty kopioksi Hollywoodin ja kuulun intialaisen Satyajit Rayn elokuvista. Kahaani seisoo silti komeasti omillaan – hindinkielisen tarinan paikallisväri sareineen ja rikšoineen on hyvin voimakas.

Erityistä on, että pääosassa on nainen. Bollywood-tähti Vidya Balanilla on taitoa, jolla hän kääntää emotionaalisesti epäuskottavan hahmonsa toiminnan kautta väkevästi eläväksi.

Lisäksi Kahaanissa on unohtumaton sivurooli näyttelijä Saswata Chatterjeelta. Hän on kohtelias tappaja kuin Coen -veljesten elokuvasta.

Ei kommentteja: