perjantai 17. lokakuuta 2014

Ritwik Ghatakin The Cloud-Capped Star Orionissa 19.10.2014!

Meghe dhaka tara / The Cloud-Capped Star (1960) 
Su 19.10.2014 klo: 18:00
Elokuvateatteri Orion (Eerikinkatu 15, Helsinki)
Liput: 6,50€ 


Meghe dhaka tara 
Ohjaaja: Ritwik Ghatak
Henkilöt: Supriya Choudhury, Anil Chatterjee, Niranjan Ray
Maa: Intia
Tekstitykset: English subtitles
Ikäraja: K12
Kesto: 126 min

Teemat:
IL CINEMA RITROVATO
ORION 30 VUOTTA ARKISTOTEATTERINA
Kopiotieto: Cineteca di Bologna 2K DCP
Lisätieto: bengalinkielinen

Intialaisen elokuvan huippusaavutuksiin Satyajit Rayn rinnalla kuuluu bengalimestari Ritwik Ghatakin tuotanto. Hänen pääteoksessaan The Cloud-Capped Star (Meghe dhaka tara, 1960) nuori nainen kamppailee pitääkseen perheensä koossa sen jouduttua maanpakoon Pakistanista. Teos on persoonallisen kuva- ja musiikki-ilmaisun juhlaa.

Elokuvan kieli on samanaikaisesti universaalista ja syvästi kansallista. Tämä tarkoittaa, että nämä kaksi ulottuvuutta on yhdistettävä ammentamalla oman maamme symboleista ja arkkityypeistä. (…) Siitä syystä olen myös avoimesti ottanut innoitusta eräiltä ulkomaisilta esikuvilta. Suurilta mestareilta on varastettava – sekin on universaalista. Tietty määrä assimilaatiota, tietty määrä synteesiä – siitä tämä etsintä koostuu. Yritimme luoda oman elokuva-aallon. Mutta me olemme vain yksilöitä, kuin monta erillistä lintua. Maamme tilanteesta johtuen yhtenäisen elokuva-aallon luominen oli mahdotonta. Tunsin asiat omalla tavallani, ja jokainen muu omallaan, ja silti meillä oli aina käynnissä yksi, yhteinen etsintä.

Jokaisen taiteilijan velvollisuus on säilyttää kykynsä yllättyä, olla sisäisesti valpas ja aina neitseellinen. Ilman sellaista kykyä hän ei pysty saavuttamaan mitään suurta. Jokaisessa luovassa teossa piilee salamyhkäinen ulottuvuus. Pohjimmiltaan on kyse siitä, että taiteilija pysähtyy tekemään havaintoja kaikista asioista, vangitsee ne hiljaisen ihmetyksen hengessä, lumoutuu ohikiitävästä ilmiöstä tai antautuu nautinnon kokonaisvaikutelmalle, ja pitkän hautomisen jälkeen, kun hän on ehtinyt rauhoittua, hän nostaa intiimin tunteen omasta sielustaan, antaa sille muodon ja puhaltaa siihen elämän.

Tavalla tai toisella jokainen taiteilijan kantaa lapsuuttaan sisimmässään ja säilyttää sen aikuisenakin taskussaan. Ellei tämä hänelle onnistu, hänestä tulee keinotekoinen. Hän lakkaa olemasta taiteilija ja muuttuu teoreetikoksi. Lapsuus on äärettömän hauras mielentila, jossa ihminen käpertyy itseensä, aivan kuten nuo villit mutta herkät kasvit, jotka kuihtuvat pienimmästäkin kosketuksesta. Lapsuus kuihtuu, lakastuu ja menettää energiansa arkipäivän karkeasta hankauksesta. Jokaisella taiteilijalla on ollut tämä kokemus.

– Ritwik Ghatak

Lisätkää vinot linjat, puut, jokivarret ja junat, jotka tuntuvat menettävän tasapainonsa tyhjyyden ja täyteyden välisessä jännitystilassa. Lisätkää laulu, sen kiihdytykset, sen hienostuneet tasanteet, sen laskut ja äkkinousut, ja junan ryske, joka leikkaa sen halki, jakaen ja kiihdyttäen rytmiä. Lisätkää Shankarin kouristuneet liikkeet ja Nitan liikkeiden hidas muuttuminen. Ghatak luo kolmella hyvin yksinkertaisella otoksella modulaation, jota ruokkivat yhteentörmäykset ja ristiriidat, alati hallittuina. Muodon epätasapaino jokaisessa liikkeessä on kuin kaiku historiallisesta ja henkilökohtaisesta epätasapainosta, joka muodostaa hänen kaikkien elokuviensa melodramaattisen taustan – Bengalin jaosta.

– Raymond Bellour

– Il Cinema Ritrovato 2012, AA 16.10.2014

Teksti poimittu Kavin sivulta.

Ei kommentteja: